ALATORNION KIRKON HISTORIA

SISÄLLYS:

Tornionlaakson varhaisinta kirkollista elämää
Pirkkiön saaren toinen kirkko
Nykyisen Alatornion kirkon rakentamista ryhdyttiin suunnittelemaan
Rovasti Kustaa Wilhelm Rydman                      
Kirkonrakentaja Jaakko Rijf                            
Alatornion kirkon rakennusvaiheita                    
Tornionjoki valtakuntien väliseksi rajaksi            
Saarnatuoli                                            
Henrik Forbuksen muistotaulu                          
Alttaritaulu                                          
Ehtoollisastioita                                    
Urut                                                  
Kynttiläkruunuja                                      
Hautakiviä, messukasukoita, kudonnaisia ym.          
Kirkonkellot                                          
Kirkkorakennuksen ulkopuolella olevia hautamuistomerkkejä                                  
Kirkkoon tehtyjä korjauksia                          
Lopuksi                                              
Lähteet                                              

TORNIONLAAKSON VARHAISINTA KIRKOLLISTA ELÄMÄÄ

    Tornionjoen suupuolella sijaitsevalle Pirkkiön saarelle keskittyi jo verrattain aikaisin kirkollista elämää. Pirkkiö–nimi johtuu pirkkalaisista, jotka pitivät saarta tukikohtana Lappiin kohdistuneilla kauppa- ja verotusmatkoillaan.

    Saaren ensimmäisen puusta rakennetun kirkon kerrotaan olleen jo v. 1316. Se lienee sijainnut lähempänä nykyistä pappilaa, koska sieltä on löydetty vanhan hautausmaan jäänteitä. Lohirikkaan Tornionjoen suupuolelle syntynyt kristillinen seurakunta näkyy heti alusta alkaen kiinnostaneen kirkon johtajia. Sitä todistaa mm. se, kun Uppsalan arkkipiispa Nikolaus Hemming ja Turun piispa Hemming tekivät v. 1346 vaivalloisen matkan pohjoiseen vihkimään Tornion hautausmaata, kastamaan uuden seurakunnan pakanoita sekä enne kaikkea neuvottelemaan ja sopimaan lohikymmenysten jaosta. Viimeksi mainitussa päästiin sopimukseen vasta v. 1374, jolloin kahden hiippakunnan raja kulki Kemi- ja Kaakamajoen välillä puron tapaista Rajajokea pitkin. Sopimuksen mukaan Kemijoen lohikymmenykset lähetettiin sitten Turkuun ja  Tornionjoen lohikymmenykset Uppsalaan.

    Tornion seurakunta ulottui Suomen ja Ruotsin puoleista Tornionjokilaaksoa kauas pohjoiseen. Se oli alkujaan Luulajan Kappeliseurakunta ja se kuului Härnösandin hiippakuntaan. Tämän laajan alueen kirkollisia oloja ryhtyi sitten järjestelemään kuningas Kustaa Vaasa. Hän määräsi v. 1530, että Särkilahti eli Ylitornio oli muodostettava itsenäiseksi kirkkopitäjäksi. Toteutus tapahtui kuitenkin vasta sitten, kun Tornion kirkkopitäjä kokonaisuudessaan jaettiin v. 1606. Silloin Ylitornion pitäjä erosi Torniosta, ja Tornionjoen suulle muodostui Alatornio. Tornio taas tuli kaupunkiseurakunnaksi ja se sai kaupunkioikeudet Kustaa II Adolfin privilegiolla v. 1621. Tornion porvarit anoivat v. 1642 valtiopäivillä lupaa, että he saivat toimittaa yleisen kolehtikeräyksen kaupunkinsa kirkon rakentamista varten. Se myönnettiinkin ja Tornion ensimmäinen kirkko vihittiin tarkoitukseensa v. 1647. Tornion oli Alatornion kappeliseurakunta aina vuoteen 1896 saakka.

   Tornionlaakson kirkollisten olojen järjestely jatkui 1700-luvulla. Alatornion pohjoinen osa muodostettiin v. 1745 Karungin kappeliksi ja se sai oman papin v. 1782. Sitä nimitettiin Karl Kustavin seurakunnaksi. Ylitornion seurakunnan alaisiksi katsottiin kuuluvan Hietaniemen, Pajalan ja Muonion kappelit. Tornion Lappi jakautui Jukkasjärven, Enontekiön ja Kautokeinon seurakuntaan. Nämä olivat itsenäisiä pastoraatteja. Kaikki edellä mainitut seurakunnat kuulivat Härnäsandin hiippakuntaan, kun sen sijaan v. 1747 itsenäiseksi kirkkopitäjäksi tullut Utsjoki, johon oli yhdistetty Inari, kuului Turun hiippakuntaan.

PIRKKIÖN SAAREN TOINEN KIRKKO

    Milloin Pirkkiön saaren toinen kirkko rakennettiin, sitä ei voida varmasti sanoa. Toisen tiedon mukaan se rakennettiin 1400-luvulla ja toisen mukaan v. 1551. Sen rakennusaineena oli kivi. Siitä on vielä jäljellä nykyisen Alatornion kirkon itäinen ristisakara. Kirkko, jonka pituus oli 30 m ja leveys 12 m, oli tyypiltään myöhäiskeskiaikainen. Siihen viittaa erikoisesti kirkon sisäkatto, jonka muodosti kolme puusta rakennettua kupua (tässä lienee nykyisen Tornion kirkon sisäkatteen esikuva). Kirkon sisäkatto sekä avarien ovien kaarimuoto kuuluvat myöhäiskeskiaikaan, jolloin rakenteelliset perinteet jo alkoivat muuttua. Länsipäässä oli sotilaslehteri, ja sitten päätettiin v. 1792, että tätä lehteriä nostettaisiin ja sen alapuolelle rakennettaisiin toinen lehteriseurakunnan nuorisoa varten. Näin voisi uudistusten jälkeen kirkkoon mahtua n. 900 henkeä. Kirkon itäpäässä oli alttari ja pohjoisella seinällä sakariston oven vieressä oli Tornion ensimmäisen pormestarin, Kiönich Pehrssonin lahjoittama saarnatuoli. Kirkon lattian alla olevia hautoja alettiin tyhjentää jo v. 1737. Pitkien matkojen takia rakennettiin kirkon lähelle kirkkotupia, joita käytettiin vielä seuraavan, uuden kirkon aikana.

NYKYISEN ALATORNION KIRKON RAKENTAMISTA RYHDYTTIIN SUUNNITTELEMAAN

    Kontrahtirovasti Erik Brunnius kirjoitti v. 1780 tuomiokapitulille emäkirkon pienestä sisätilasta, että sinne mahtui tuskin neljännes seurakuntalaisista, ja että seinät ja katto tarvitsivat korjausta, lisäksi kirkkoa olisi laajennettava. Vuonna 1782 Kuninkaallinen Intendenttikonttori teki suunnitelman Alatornion kirkon rakentamista varten. Kuitenkaan asian edistämiseksi ei sitten tehty mitään. Kirkko oli jo niin rappeutuneessa kunnossa, että papit kieltäytyivät pitämästä jumalanpalveluksia siellä. Erikoisen voimakas on rovasti Jonas Hellstenin tuomiokapitulille v. 1785 antama kuvaus kirkon ja hautausmaan tilasta. Hän mainitsi mm. miten vanhan tavan mukaan kirkon lattian alla olevia hautoja edelleen käytettiin, vaikka niistä lähti kirkkoon epämiellyttävää hajua. Asian parantamiseksi tuomiokapituli määräsi ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin.

    Vasta rovasti Kustaa Wilhelm Rydmanin tuomiokapitulille lähettämä kirje maaliskuussa v. 1792 alkoi johtaa tuloksiin. Kirjeessä hän suositteli näkemiensä piirustusten mukaan Jakob Rijfiä Alatornion kirkon rakentajaksi, koska Rijfin suunnitelma tuli seurakunnalle halvemmaksi kuin Kuninkaallisen Intendenttikonttorin v. 1782 esittämä. Rovasti Rydmanin mielipide asiasta käsiteltiin tuomiokapitulin istunnossa lokakuun 16. päivänä v. 1793, jonka jälkeen Alatornion kirkon rakentamistöiden valmisteluihin ryhdyttiin.

ROVASTI KUSTAA WILHELM RYDMAN

    Kuten edellisestä luvusta huomaamme, esitti rovasti Kustaa Wilhelm Rydman (s. 1755, k. 1809) Alatornion kirkon rakennussuunnitelmien vaiheissa huomattavaa osaa. Sen vuoksi hänen henkilöllisyyteensä lyhyt katsaus.
















Kuva 1.  
Rovasti Kustaa Wilhelm Rydmanin muotokuva kirkon sakaristossa                                              
– Prosten Gustav Wilhelm Rydmans porträtt i kyrkans sakristia                                                
– Propst Gustav Wilhelm Rydmans Porträt in der Sakristei der Kirche                          
– Portrait of Dean Gustaf Wilhelm Rydman in the vestry of the church

    Suoritettuaan fil. maisterin tutkinnon v. 1778 Kustaa Rydman toimi hovisaarnaajana Ruotsissa. Sitten hän osti Alatornion kirkkoherranviran v. 1784 10 000 kuparitaalarilla. Samana vuonna hänet nimitettiin kontrahtirovastiksi. Hänen henkilökohtaisista harrastuksistaan Alatorniolla tiedetään, että hän innokkaana maanviljelijänä hoiti mallikelpoisesti Paraisniemen pappilan maita ja että hänellä oli maanviljelystila Vojakkalassa. Rovasti Rydman viljeli mm. ruista ja hän aloitti ensimmäisenä pitäjässään peltojen ojituksen.

    Eräästä rovasti Rydmanin kirjeestä vuodelta 1792 luemme: ”Nykyisen vanhan kellotapulin rakennusaineksista…  ajatteli hän (Rijf) rakentaa kauniin tornin, johon kellot kiinnitettäisiin ja jonka ulkonevalta parvekkeelta tänne saapuneet ylhäiset matkailijat ja ulkomaalaiset voisivat keskiyön aurinkoa mukavasti katsella.” – Rovastin ajatus pääsikin sitten pian toteutumaan. Kun Alatornion kirkko valmistui, niin jo parin vuoden perästä v. 1799 mm. ruotsalainen kreivi Anders Fredrik Skiöldebrand kävi Alatornion kirkon tornissa ja kuvasi sieltä gravyyrissaan historiallisesti arvokasta näköalaa Tornion kaupunkiin päin.

    Rovasti Rydman oli Wasa-ritarikunnan jäsen. Hän kuoli Suomen sodan aikana v. 1809. Hänen haudallaan kohoaa vaatimaton hautakivi Alatornion kirkon eteläpuolella.

KIRKONRAKENTAJA JAAKKO RIJF

    Alatornion kirkon rakentaja Jaakko Rijf (Jacob Rijf) oli suurilla luontaisilla lahjoilla varustettu, talonpoikaiseen sukuun kuulunut mies. Hän syntyi Pietarsaaren pitäjässä heinäkuun 17 päivänä 1753 ja hän sai jo kodin piirissä perehtyä ammattinsa perusasioihin; nim. Tuomas Rijf, Jaakon isä, oli huomattava kirkonrakentaja. Hänen veljensä Kaarle mainitaan myös näissä tehtävissä. Kirkonrakennustaito periytyi sitten Jaakko Rijf’in pojallekin, Kaarlelle, joten Rijf’in suvussa on ollut kirkonrakentajia kolmessa polvessa. Kuitenkin näistä Jaakko Rijf kohoaa huomatuimmaksi.

    Miehuutensa parhaina vuosina Jaakko Rijf matkusti v. 1783 Tukholmaan. Siellä hänen tiedetään opiskelleen kuninkaallisen linnan yhteydessä toimivassa maalaus- ja kuvanveistoakatemiassa vuodenajan "siviiliarkkitehtuuria". Antamassaan todistuksessa linnan yli-intendentti C. F. Adelcrantz vakuutti Rijfin osaavan mm. tehdä kirkkojen että muiden rakennusten perusteella Jaakko Rijf hyväksyttiin v. 1784 Västerbottenin viralliseksi lääninrakennusmestariksi. Tämän jälkeen alkoi hänen näkyvä, hyvin monipuolinen rakennustoimintansa sekä Ruotsissa että Suomessa. Ensin mainitussa maassa hän rakensi Bygdeån, Skellefteån ja Luuleån kirkot sekä Suomessa Luodon, Puolangan, Himangan, Suomussalmen, Kortesjärven, Lehtimäen, Oravaisten, Kemin mlk:n ja Vimpelin kirkot. Tämän lisäksi hän rakensi kellotapuleita, saarnatuoleja, pappiloita, siltoja, tuulimyllyjä ym. Viimeinen hänen kirkkorakennuksensa maassamme oli Kuopion kirkko. Sen rakennustyöt Suomen sota 1808 – 1809 keskeytti. Kirkonrakentaja Jaakko Rijfin arvokkaista saavutuksista rikas elämä päättyi Ruotsissa joulunpyhinä v. 1808.

















Kuva 2.  
Eric Cainberg, Jaakko Rijfin muotokuva
– Jacob Rijfs porträtt
– Jacob Rijf’s portrait

ALATORNION KIRKON RAKENNUSVAIHEITA

    Tukholmassa toimiva Kuninkaallinen Intendenttikonttori valvoi valtakunnan kirkkojen rakennustoimintaa. Se joko hylkäsi tai hyväksyi sille esitetyt piirustukset. Tyyliä taasen näyttää määränneen mm. linnan yli-intendentti C. F. Adelchrantz, jonka suunnittelema Adolf Fredrikin kirkko Tukholmassa tuli aivan kuin itsestään olemaan rakennettavien kirkkojen esikuva. Tämä äsken mainittu uusklassillisen tyylin mukainen kirkko näyttää olleen mallina myös silloin, kun Jaakko Rijf piirusti Skellefteån kaupungin ja Alatornion kirkot.



















Kuva 3.  
C. F. Adelchrantz, Adolf Fredrikin kirkon julkisivupiirustus Tukholma
- Fasadritning över Adol Fredriks kyrka Stockholm
- Zeichtung der Vorderseite der Adolf Fredrik-Kirche Stockholm
- Drawning of the front of the Adolf Fredrik Church Stockholm

















Kuva 4.
Jaakko Rijf, Alatornion kirkon piirustus
- Ritning över Nedertorneå kyrka
- Zeihnung der Alatornio-Kirche
- Drawning of the Alatornio Church

    Ajan muodin mukaisesti Alatornion kirkosta tehtiin ristikirkko. 1550-luvulla rakennetusta keskiaikaisesta kivikirkosta säilytettiin osa ja siitä saatiin uuteen kirkkoon itäinen ristisakara. Tekemäänsä piirustusta noudattaen Rijf pani ristisakaroiden leikkauskohdassa kulmaholvien varaan kohoamaan kupukattoisen, pilareilla varustetun keskustornin lanterneineen ja huippuineen (vertaa Adolf Fredrikin kirkon piirustusta). Sisäkatteen yksinkertaiset puuholvit leikkaavat toisensa keskellä pyöreän kuvun kohdalla.

    Kirkon rakentamiseen tarvittavien kivien louhinta alkoi Kallinkankaalla jo v. 1793. Varsinaisen kirkon rakennustyö aloitettiin seuraavana vuonna, jolloin Jaakko Rijfille maksettiin ensimmäisen kerran palkkaa mainitun vuoden heinäkuussa. Kirkon rakentaminen vaati koko laajan seurakunnan väestöä voimaperäiseen yhteistoimintaan. Kirkonkokousten pöytäkirjoista saamme tietää esim. sen, miten lautojen hankinta oli jaettu pitäjän eri kylien kesken asukasluvun mukaan, Näin rakennustarvikkeita toivat Ylivojakkalan, Mattilan, Kivirannan, Kaakaman, Laivaniemen, Laivajärven, Ala- ja Yliraumon, Liedakkalan, Seittenkarin, Säivin, Kärbekin, Vuonon, Haaparannan, Björkön ja Puuluodon kylät.













Kuva 6.  
Kirkon sisäkuva läntisestä ristisakarasta nähtynä
- Interiörbild av kyrkan sedd från västra korslängan
- Innenansicht der Kirche, gesehen vom Westlichen Kreuzarn
- Interiör of the church seen from the western cross-part

    Tornion porvarit välittivät rakennusaineita Tukholmasta. Suurimpia laskuja esittivät seurakunnalle raatimiehet Anders Rechhard ja Joh. Pipping, kauppiaat Anders Anders Lythraeus ja Samuel Rechhard. Vähäisempiä tarveaineita toimittivat talolliset Eerikki Keisari, Hannes Juhonpoika Drucki (hankki kalkkia), Niilo Erkinpoika Wiuhkola, Hannes Äijä (hankki lankkuja) sekä torniolaiset seppä Niilo Curtelius ja köydenpunojamestari Fredrikki Sewald.

    Rakennusmestari Jaakko Rijfin apulaisina kuittasivat palkkoja muurarit Anders Malander ja Anders Solfin, puuseppä Johan Holmström, lasimestari Henrikki Kulju ja seppä Henrikki Sundelius. Kaikkien edellä mainittujen laskujen alla on rovasti Kustaa Wilhelm Rydmanin hyväksyminen.

    Tilikirjan mukaan maksettiin Jaakko Rijfille kirkon rakentamisesta palkkaa viimeisen kerran heinäkuun 23. päivänä 1798. Kuitenkin katsotaan kirkon valmistuneen v. 1797. Sitä varmentaa kirkon länsisakaran ulkopäätyyn tekstattu lause: ”Utvigdad under Gustaf- IV Adolphs regering år 1797”. (Laajennettu Kustaa IV Adolfin hallituksen aikana 1797).




















Kuva 5.
Jaakko Rijf’in rakentama Alatornion kirkko lännestä nähtynä
- Nedertorneå kyrka sedd från väster
- Alatornio-Kirche, von Westen gesehen
- The Alatornio Church from the west

TORNIONJOKI VALTAKUNTIEN VÄLISEKSI RAJAKSI

    Ruotsin vallan aikana kirkko kuului myös Ruotsin Alatorniolle. Kuten edellisestä luvusta näimme, kirkon rakentamiseen osallistuivat innokkaasti Ruotsin puoleisen Alatornion kylien asukkaat. Kun sitten Haminan rauhassa v. 1809 Suomen ja Ruotsin rajaksi tuli Tornionjoki, jäi kirkko Suomen puolelle. Nykyisen Alatornion seurakunnan näkökulmasta katsottuna se sijaitsee syrjässä, pitäjän toisessa laidassa. Sillä on oma haittansa pitäjän kirkolliselle elämälle.

    Kuitenkaan raja ei pystynyt täydellisesti häivyttämään muinaisen yhtenäisen Alatornion pitäjän kirkollisia perinteitä. Vielä kauan valtakunnan rajan syntymisen jälkeen Ruotsin Alatornion kirkkokansa kävi totutun tavan mukaan nykyisen Alatornion kirkon jumalanpalveluksissa. Nykyisin saadaan rajan toiselta puolelta vieraita suurempiin seura- ja kirkollisiin juhlatilaisuuksiin.

SAARNATUOLI

    Alatornion kirkonkokouksen pöytäkirjassa v. 1802 mainitaan, että seurakunta kustantaa saarnatuolin ja se samoin kuin alttari rakennetaan Jaakko Rijfin piirustusten mukaan. Kirkonkokouksen pöytäkirja vuodelta 1804 kertoo sitten Jaakko Rijfin rakentaneen saarnatuolin ja maalanneen alttaritaulun. Miten tämän kirkon ensimmäisen alttaritaulun laita lienee, siitä ei ole tarkempia tietoja. Sen sijaan saarnatuoli on Jaakko Rijfin käsialaa, koska hänen tiedetään muuallekin niitä tehneen, mm. Vöyrin kirkkoon. Siitä mainitsee Bror K. Åkerblom Vöyrin kirkkoa koskevassa tutkimuksessaan.




















Kuva 7.  
Jaakko Rijf, Luonnos Alatornion kirkon saarnatuoliksi
– skiss över Nedertorneå Kyrkas predikstol
– Skizze für dia Kanzel der Alatornio-Kirche
– sketch for the pulpit of the Alatornio Church



















Kuva 8.
Jaakko Rijfin rakentama saarnatuoli
- Den av Jacob Rijf byggda predikstolen
- Die von Jacob Rijf Gebaute Kanzel
- The pulpit built by Jacob Rijf

    Kun Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimesta saarnatuoli entisöitiin v. 1958, tuli siitä eräs kirkon kauneimpia taideteoksia. Sen etuosaan veistetyt Vanhan ja Uuden Testamentin vertauskuvat, laintaulut ja risti sekä sivuilla Jumalan rauhaa julistavat palmunoksat ovat kultaa. Samoin ovat kultaa saarnatuolin runkoa kiertävät ornamentit. Taustalle veistetty Pyhän Hengen vertauskuva, kyyhkynen, on kultaisen sädekehän keskellä. Puolipallon muotoista katosta reunustaa puusta veistetty verho sommitelman imitaatio. Se on väriltään helmensininen. Katoksen ornamenttivyöhyke samoin kuin ylinnä kohoava risti ovat kultaa. Saarnatuolin pohjaväri on valkoinen, harmaalla hiukan taitettu. Sitä vasten on soinnuteltu helmensinistä ja kultaa.

HENRIK FORBUKSEN MUISTOTAULU

    Saarnatuolin alapuolella on Kustaa Lithoviuksen runo kiveen hakattuna. Se on latinankielinen, Alatornion kirkkoherra Henrik Forbuksen muistoksi tarkoitettu tilapäisruno.

    Kustaa Lithovius syntyi Limingassa v. 1692 samannimisen kirkkoherran poikana. Hän opiskeli Tukholmassa latinalaisia runoilijoita. Taisteltuaan Kaarle XII armeijassa hän erosi siitä vänrikkinä v. 1721. Köyhyytensä ja kirjallisten ansioittensa takia hänet ylennettiin kapteeniksi. Kustaa Lithoviusta pidetään karoliinisen ajan etevimpänä runoilijana. Kuuluisimmaksi tuli hänen Kaarle XII kuoleman johdosta kirjoittamansa valitusruno. Kustaa Lithovius oli hurskas, köyhyydessään iloinen ja tyytyväinen. Hän kuoli Tukholmassa v. 1753.

    Henrik Forbus (s. 1674, k. 1737) tuli Alatornion kirkkoherraksi v. 1706 oltuaan sitä ennen Karlskronassa sotalaivaston pastorina. Hän siirtyi v. 1731 Limingan kirkkoherraksi. Siellä hän sitten kuolikin. Kirkkoherrana hän oli jyrkkä ja ankara järjestyksen mies. Siinä häntä voidaan verrata edeltäjäänsä, kirkkoherra Gabriel Tuderukseen. Muistotauluun suomennos antaa meille tilaisuuden tutustua kirkkoherra Henrik Forbukseen.
























Kuva 9.  
Rovasti Henrik Forbuksen muistotaulu
– Minnesplaketten över prosten Henrik Forbus
– Gedenktafel für Propst Henrik Forbus
– Memorial tablet of Dean Henrik Forbus

JN.

Sui Seculorumque Memoriam
Hoc Monumentum
Mag: HENRICUS FORBUS,
Past. et Praep. Tornoënsium fidelissimus,
Ad huc in vivis A°. Rest. Salut. MDCCXXIII
Aetatis suae XLIX erigendum curavit,
Carmine celebratum ab amico et
Consanguineo
GUSTAVO LITHOU,
Signifero.


Ula dedit cunas, docilemque eduxit alumnum,
     Post crevi titulis, laurifer Aura tuis.
Octennis Caroli, quamvis invisa, Coronae
     Intonui rostris buccina clara sacris.
Praepositum decimus durari septimus annus
    Iam stupet ad curas, turbide Torna tui.
Asserui decimas sinuosa lite rotates,
     Expediique odiis secula lenta suis.
Tota cataphractum cinxit patientia mystam,
     Et triplici geminum muniit aere latus.
O’ quoties indemne caput cerebrosa potestas
     Arietat et fracta cuspide languet iners.
Contudit infestos in se bona causa furores,
     Clarius et fasso nomen ab hoste tuli.
Sustinui sacram pro dono et robore Spartam,
     Pervigil et zelo fervidiore cliens.
Tempore consului dextre tibi Botnia, duro,
     Exhaustisque stiti dulce levamen agris.
Auspiciis animate meis ecclesia fregit
     Quantulacunque tuas, crude cosacce, minas.
Mystica sacrilege subduxi anathemata Marti,
     Post cura et dono creta subinde meo.
Surgere collapsum Lerna oblatrante sategi,
    Christe, tuum studiis nisus ovile piis.
Flaminiam struxi bis publica praedia privus,
     Iacturacue nites, Iar aliene, mea.
Glutine compegi discordia pectoral pacis,
     Et posuit turbas lis rediviva suas.
In regem patriamque pius sacra nomina vixi,
     Inque gregem blanda cum gravitate pater.
Saepe dolens inopes atque ora famelica pavi,
     Saepe tibi requies lauta, viator, eram.
Candida corda probos colui probus ipse vicis-sim;
     Intrepidus sprevi fulmina vana malos.
Iamque laborato sese dissolvere penso.
     Gestit inabruptis mens satiate malis,
Fata precata suis mage successoribus aequa,
     Inque duces animo dexteriore gregem.
Cetera, Summe Ducum, Concordia tutaque nactos
     Pascua praesidio mandate utrosque Tuo.

JEESUKSEN NIMEEN

Maisteri HENRICUS FORBUKSELLE,
uskolliselle Tornion pastorille ja rovastille,
hänen vielä eläessään 49 vuoden iässä,
on tämän muistomerkin vuonna 1723 pystyttänyt
ystävä ja sukulainen
GUSTAVUS LITHOU.

Oulu minulle kehdon antoi ja kasvatti oppivaisen poikasen,
    myöhemmin vartuin maineessa sinun johdatuksessasi,  
    sinä laakeriseppeleinen Auran kaupunki.
Kahdeksan vuotta pauhasin Karlskronassa saarnastuolista
    kirkasäänisellä, tosin vihatulla sotatorvella.
Nyt jo seitsemästoistavuosi ihmettelee, että tässä  
    levottomassa Torniossa minua on kestetty  
    sielunpaimenena ja huoltajana.
Olen turvannut monimutkaisiin riitoihin kierretyt  
    kymmenykset ja voittanut miespolvien sitkeyden sekä
    saanut vihat päälleni.
Pelkkä kärsivällisyys on vyöttänyt haarniskaan puetun  
    papin ja kolminkertaisella vaskella hän on molemmat
    kupeensa suojannut.
Oi, kuinka usein raivopäinen väkivalta vahinkoa
    aiheuttamatta hyökkää ja voimattomaksi raukeaa keihään
    kärki katkenneena.
Uhkaavan raivonpurkauksen hyvä oikeamielisyys tukahdutti ja
    vihollisenkin tunnustamana sain nimelleni kuuluisuuden.
Antimillani ja voimieni mukaan olen pyhää Spartaani
    tukenut alati valppaana ja kuumaverisenä kuin
    kateellinen alustalainen.
Kovana aikana neuvoin sinua, Pohjanmaa, ja annoin suloista
    huojennusta loppuun ammennetuille pelloillesi.
Minun innostamanani seurakunta, niin vähäinen kuin se
    olikin, torjui juonesi, sinä julma kasakka.
Kirkonryöstäjäin salahankkeet ehkäisiä ja pian johdollasi
    ja kustannuksellani kirkko kohosi.
Kristukseen luottaen, vaikka Hydra vastaan haukkui, nostin
    pystyyn Herran lammashuoneen.
Virkataloni menetettyäni rakensin kaksi kertaa itselleni
    uuden ja siinä se nyt loistaa, minun rakentamani
    vieras talo.
Kuin rauhan liimalla liitin yhteen eripuraiset mielet ja
    tyynnytin hälisevän joukon henkiin heränneen riidan.
Uskollisena kuningasta ja isänmaata kohtaan olen elänyt
    pyhien nimien suojassa ja rahvasta kohtaan hellänä
    mutta kunnioitettuna isänä.
Usein olen köyhistä murehtinut ja ruokkinut nälkäiset
    suut, usein matkamiehelle antanut vieraanvaraisesti
    leposijan.
Sydämeltään vilpittömiä ja rehellisiä olen itse
    oikeamielisenä suosinut ja rohkeasti halveksinut
    voimattomia uhkauksia ja pahansuopia ihmisiä; ja
    uskonpa heidän jo jättäneen juonensa.
Loputtomiin pahantekoihin kyllästynyt mieleni iloitsee ja
    rukoilee seuraajilleen parempaa kohtaloa ja laumalleen
    oikeamielisiä johtajia.
Muut laitumet olkoot turvassa ja rauhassa ja ota
    suojelukseesi sekä paimenet että laumat, Sinä
    sotapäälliköistä suurin.

ALTTARITAULU

    Saarnatuolia esittelevästä luvusta käy selville, että Jaakko Rijf teki piirustuksen myös alttaria varten. Kuitenkin se sitten toteutettiin yksinkertaisemmassa muodossa. Siihen sijoitetusta ensimmäisestä alttari taulusta ei ole tietoa.

    Nykyisen alttaritaulun, Jeesus ristillä, maalasi ruotsalainen taiteilija Karl Strömbeck v. 1820. Mainittu taiteilija sai koulutuksensa Tukholman Taideakatemiassa. Siellä hänet palkittiin mitalilla v. 1816 tunnustukseksi henkilöpiirustuksesta. Maalatessaan Alatornion kirkon alttaritaulua Karl Strömbeck samalla kultasi mm. kirkon numerotaulun.

    Alttaritaulu kuvaa Golgatan tapahtumaa. Keskellä ristiinnaulittu Jeesus, vasemmalla sureva äiti Maria, ja oikealla evankelista Johannes. Sommitelma perustuu vanhaan kristilliseen traditioon. Sille antaa lisäsisällystä pieni symbolistinen kohta: pääkallo ristin juurella. Sillä selitetään Jeesuksen ristinkuoleman merkitystä: Hän voittaa kuoleman vallan. Ristin yläpäässä olevalle paperiliuskalle on taiteilija poikkeuksellisesti tekstannut ruotsinkielen mukaisesti INIK (Jesus Nasarét Judarnas Konung), eikä latinankielisen lauseen ”Jesus Nazarenus Rex Judeorum” sanojen alkukirjaimia INRI.

    Alttaritaulun entisöi taiteilija Kauko Välke v. 1958.






















Kuva 10.  
Karl Strömbeckin alttaritaulu ”Jeesus ristillä” vuodelta 1820
- Karl Strömbecks altartavla ”Jesus på korset” från år 1820
- Karl Strömbecks Altargemälde ”Jesus am Kreuz” aus dem Jahre 1820
- Karl Strömbeck’s altarpiece ”Jesus on the Cross” of the year 1820

EHTOOLLISASTIOITA

    Suomen kulta- ja hopeasepät kuuluivat keskiajalla Ruotsin kultasepänammattikuntiin. Omia Ammattikuntia syntyi 1600-luvun alussa Turkuun ja Viipuriin. Tornioon perustettiin kultasepänammattikunta 1700-luvun keskivaiheilla.

    Tornion kultaseppien työt tunnustettiin omaperäisiksi. Niissä esiintyviä Lapin kukka-aiheita ei kuitenkaan ole Alatornion kirkon hopeasta valmistetuissa ehtoollisastioissa.

     Vanhin viinikannu, ehtoollisleipäastia ja –lautanen ovat vuodelta 1707. Viinikannun (paino 143 ¾ luot.) korjasi v. 1837 kultaseppä N. P. Forsberg Haaparannalla. Torniolainen kultaseppä Nils Franzleben (k. 1803) valmisti v. 1775 pienikokoisen ehtoolliskalkin (paino 17 luot.) ja  –lautasen pitäjäkäyttöä varten. Edellistä suuremman empiretyylisen ehtoolliskalkin (paino 64 luot.) teki v. 1810 torniolainen kultaseppä Jonas Bäckman (k. 1827). Seurakunta osti v. 1897 suurikokoisen viinikannun kultaseppä J. O. Molnbergin liikkeestä Torniossa. Myöhemmin haaparantalainen kauppias K. K. Johansson yhdessä rouvansa Ainon (os. Udd) kanssa lahjoitti v. 1959 kirkolle ehtoolliskalkin ja –lautasen. Kuvassa ehtoollisastiat tekstissä esitetyssä järjestyksessä.













Kuva 11.
Kirkon ehtoollisastioita. Vasemmalla vanhin viinikannu, ehtoollisleipäastia ja –lautanen vuodelta 1707
– Kyrkan tillhöriga nattvardskärl. Till vänster den äldsta vinkannan, dosan och patenen från år 1707
– Abendmahlsgefässe der Kirche. Links die älteste Weinkanne, Hostiendose und –teller aus dem Jahre 1707
– Communion vessels of the church. To the left the oldest winw-jug, Host-box and plate of the year 1707

URUT

     Evankelisluterilainen kirkko käsitti jo 1600-luvulla urkujen merkityksen seurakuntalaulun säestäjänä. Urkumusiikki tuli myös korostamaan barokkityylisten kirkkorakennusten mahtipontisuutta.

     Jo v. 1761 saatiin 9-äänikertaiset barokkiurut nykyistä vanhempaan Alatornion kirkkoon – kuten Abraham Hülphers kertoo selostaessaan Härnösandin hiippakunnan Länsipohjan kirkkojen urkuja. Niiden rakentajaksi mainitaan Gren & Stråhle ja ne hankittiin kirkon omilla varoilla Tukholmasta.

     Tilikirjan mukaan urkujenrakentaja Henrik Kahelin asetti urut nykyiseen kirkkoon v. 1798. Sitten yli 100 vuotta myöhemmin v. 1899 urkujenrakentaja Albanus Jurva suoritti urkujen perusteellisen korjauksen. Urut ovat iältään vanhat ja niiden äänikerta on vaatimaton, mutta urkujen ääni on vielä ehjä ja kauniin värinen.



















Kuva 12.  
Kirkon urut hankittiin Tukholmasta v. 1761
- Kyrkans orgel anskaffad i Stockholm år 1761
- Dia Kirchenorgel wurde im Jahre 1761 aus Stockholm beschafft
- The Church Organ was produced from Stockholm in the year 1761

KYNTTILÄKRUUNUJA

     Kirkolle tehtiin esine- tai muita lahjoituksia usein ”Jumalan kunniaksi ja kirkon kaunistukseksi”. Tämän esteettisen tarkoituksen ohella on lahjoituksen katsottu merkinneen myös Jumalalle osoitettua uhria, joka on jäännös keskiajan uskonnollisesta käsityksestä. Toisaalta ei ole voitu välttyä huomaamasta sitä, että yksityiset lahjoittajat pyrkivät teollaan sosiaaliseen arvostukseen toisten kirkossakävijöiden keskuudessa. Näin on asian laita ollut Gunnar Suolahden mukaan 1600- ja 1700-luvuilla. Tarkastelemme tässä kirkkoon lahjoitettuja kynttiläkruunuja.

     Pohjoisen ristisakaran viimeisessä, 8-haaraisessa barokkikruunussa on seuraava teksti:

Henrik Ericksson
Brita Isacks dotter
Anno 1687
















Kuva 13.  
Pohjoisen ristisakaran viimeinen, 8-haarainen kynttiläkruunu on vuodelta 1687
– Den norra korslängans sista, åttagreniga ljuskrona härstammar från år 1687
– Der letzte 8-armige Kronleuchter des nördlichen Kreuzarmes stammt aus dem Jahre 1687
– The last 8-branched chandelier og the northern cross-part originater from the year 1687

     Tämän kirkon vanhimman kynttiläkruunun lahjoittaja, kauppias Henrik Eriksson on sama henkilö, joka yhdessä vaimonsa Brita Isakintyttären kanssa maalautti tammenlehväseppeleet Tornion kirkon toiseen kattokupuun alttarista lukien. Maalaukset ovat oululaisen kirkkomaalarin Lauri Galleniuksen käsialaa.

     Läntisen ristisakaran 17-haaraiseen kynttiläkruunuun on tekstattu seutraavasti: ” Till Guds nampns ähra och Torno Moders kyrckjas brydning hafver Salig Rådmannen Wällackt: Erik Grellsons Efterlefverska Chatharina Torfastrs dotter förährat denna Ljuskrona anno 1684. Förbbättrad af dess dotter Gertrud Eriksdotter Planting 1726”.

     (Jumalan nimen kunniaksi ja Tornion emäkirkon somistukseksi on edesmenneen raatimiehen kunnianarvoisan Eerikki Grellsonin leski Katariina Torfastin tytär lahjoittanut tämän kynttiläkruunun vuonna 1684. Hänen tyttärensä Gertrud Eerikin tytär Plantingin korjauttama 1726.)

     Eerikki Grellson oli Tornion kaupungin raatimies. Myös hänen tyttärensä Gertrudin puoliso, Anders Planting, oli mainitun kaupungin raatimies. Gertrud Planting lahjoitti Alatornion kirkolle kaksi alttarilla olevaa  lampettia, joissa on seuraava teksti:

”Gertrud
Planting
Anno 1722”

     Ristikeskuksessa  riippuvaan 30-haaraiseen kynttiläkruunuun on tekstattu:
     ”Tämän kruunun on kauppias Carle Heik-Poi Kemheikki  lahjoittanut Ala Tornion Emä kirkkoon W. 1854”. Ehkä kirkon inventariossa v:lta 1856 oleva maininta hiukan selittää lahjoittajaa: ”Handlanden Carl Lindros eller Kemheikki”. (Kauppias Karl Linros eli Kemheikki).

     Eteläisessä ristisakarassa  olevan empiretyylisen kristallikruunun seurakunta osti Aminoff suvulta Helsingissä. Se asetettiin nykyiselle paikalle v. 1958.

     Pohjoisen ristisakaran  barokkityylinen kristallikruunu on todennäköisesti valmistettu Venetsiassa. Se siirrettiin sakariston nykyiselle paikalle nykyiselle paikalle v. 1958.

HAUTAKIVIÄ, MESSUKASUKOITA, KUDONNAISIA YM.

     Johannes Wargiuksen  hautakivi on itäisessä ristisakarassa. Siinä näkyy parhaiten latinankielinen teksti: ”Hic Sepultus est Johannes Wargius Anno 1627 Dia 28 October” (Tänne on haudattu Johannes Wargius vuonna 1627 28 päivänä lokakuuta). Hän oli Alatornion kirkkoherran Martinus Wargiuksen poika. Martinus Wargius oli Alatornion kirkkoherrana v. 1624 – 1639 ja hänet haudattiin viimeksi mainitun vuoden helmikuussa kirkon kuoriin.

     Forbuksien  suvulle kuuluva hautakivi on läntisessä ristisakarassa. Siinä esiintyvä vuosiluku ei voi tarkoittaa kirkkoherra Henrik Forbusta, joka kuoli Limingassa v. 1737.

     Lampetteja  2 kpl on kirkon länsiseinällä. Niihin on tekstattu:

Christian Erickson 1695
Nils Törner 1703
Salomon Slugman 1711
Christian Lang 1728
Erasmus Björkman 1728

Heidän henkilöllisyydestään ei ole tietoa.

     Vanhin  messukasukka  on vuodelta 1766. Se on mustaa samettia, koristettu hopeanauhalla. uudempi messukasukka ostettiin v. 1850. Se on kuvioitu upeasti hopeapunoksella ja –nauhalla.


















Kuva 14.  
Vanhempi messukasukka vuodelta 1766
– Den äldre mässhaken från år 1766                  
– Das Ältere Messgewand vom Jahre 1766        
– The older chasuble of the year 1766

     Sakastin  ja  saarnatuolin ovet, joissa on puuhun taitavasti leikattu tammenlehtiaiheinen dekoraatio, kuuluivat jo nykyistä edelliseen kirkkoon.

    Sakastin oven lähellä olevan  laatikkokellon  on nimismies Johan Holmström (s. 1852) lahjoittanut. Hän toimi v. 1872 lääninkonttoristina ja sitten henkikirjoittajana v. 1890 Vaasassa. Kello osoittaa vain joka neljännestunnin.

     Vihkiryijyn,  ”Sininen hetki” –nimisen, lahjoittivat Alatornion maatalousnaiset v. 1959. Sen on suunnitellut taiteilija Eeva Brummer.

     Alttarimatto  on kauppias K.  K. Johanssonin yhdessä vaimonsa Ainon os. Udd kanssa v. 1960 lahjoittama.

     Antependiumin  (alttarivaatteen), väriltään violettisen ja kauniisti ompeluksin kuvioidun, lahjoitti kirkolle v. 1963 Suomen Maisliiton Alatornion Osasto.

KIRKONKELLOT


















Kuva 15.  
Suurempi kirkonkello, valettu Tukholmassa v. 1724
- Den större kyrkklockan gjuten i Stockholm år 1724
- Die grössere Kirchenglocke, im Jahre 1724 in Stockholm gegossen
- The larger church bell, cast in Stockholm in the year 1724

     Ison vihan aikana Alatornion kirkko joutui v. 1717 ryöstön ja ikäviä jälkiä jättäneen turmelemisen kohteeksi. Siinä menivät myös erilliseen kellotapuliin ripustetut kirkonkellot. Uusia kirkonkelloja ryhdyttiin hankkimaan jo 1720-luvulla – heti rauhan palattua. Kun nykyisen kirkon yhteyteen ei rakennettu erillistä kellotapulia, asetettiin kellot kirkon keskustorniin. Suuremman kirkonkellon ruotsin- ja latinankielinen teksti on seuraava:

     Gudi till ära
     och Torneå sockne församling
     Till Tjenst och nytta med dess
     Egne medel och nytta med dess
     Egne medel och becostnad samt
     Probsten Mag: Henrik Forbus försorg
     Och älven föräring förskaffat
     I Stockholm å 1724
     Omgjuten genom probsten Mag:
     Abraham Fougts föranstaltande
     i Stockholm den 26 Sept: 1747
          af Gerh.Meijer
     Campanes, bellona pia progenti loqvaces
     Abstutit averso Numino Torna tibi
     Suffecit pax alma novam cope pignus
     amoris
     Suspice et hac facilem jam monitric Deum.

     Låfver Gud i hans helgedom allt det anda
     hafver låfve Herren Halleluja - Psalm 150.
    
     Jumalan kunniaksi ja Tornion pitäjän seurakuntaa palvelemaan ja hyödyntämään sen omin varoin ja kustannuksin sekä rovasti, maisteri Henrik Forbuksen toimesta ja hänenkin lahjoituksensa ansiosta hankittu Tukholmasta v. 1724. Uudelleen  valanut Gerh. Meijer Tukholmassa 26. syyskuuta 1747, maisteri Abraham Fougtin toimesta.

     Heläjävät kellot rauhan tultua
     valoi Tornio Sinulle,
     vihastuneelle Jumalalle.
     Antoi suloinen rauhan uuden
     runsaan todistuksen rakkaudestasi.
     Ylistäkää siis nyt tässä
     armollista, varoittavaa Jumalaa!

     Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, kaikki, joissa
     henki on, ylistäkää Herraa! Halleluja! - Psalmi 150.

Pienempään kelloon on tekstattu suomenkielellä:

     Suokoon Suuri Jumala
     Armostansa antakoon
     Että ihmiset ilolla
     Kuulten ääneni kuminan
     Rientäis ensin riisumahan
     Sokeuden sotaneuvot
     Sitten kunnian kuningalle
     Ylistyksen armahan
     Riemulaulut kantamahan.

          J.H.

     Jumalan kunniaksi ja Hänen Temppelinsä kaunistukseksi
     on tämä kello toimitettu pitäjän miehiltä Ala Tornion
     Emäkirkkoon. Sen lembiän ja kuuluisan keisari  
     Alexander Ensimmäisen hallitusaikana vuonna 1824
     Stockholmissa

          Gerald Hornerilta

KIRKKORAKENNUKSEN ULKOPUOLELLA OLEVIA HAUTAMUISTOMERKKEJÄ

     Castrénien  suvun edustajat tulivat huomatuiksi Alatorniolla sekä kirkolliset että kunnallisen ja taloudellisen elämän aloilla. Tämän suvun hautoja on kirkon eteläpuolella. Heistä on mainittava mm. kirkkoherra Carl Arvid Castrén  (s. 1790, k. 1864), kontrahtirovasti  Erik Ulrik Castrén  (s. 1808, k. 1880) ja kirkkoherra  Fredrik Edward Castrén  (s. 1829, k. 1892).

     Alatorniolaisen taiteilijan  Eetu Iston  (s. 1865, k. 1905) hauta on kirkon eteläpuolella. Eeti Isto tuli kuuluisaksi ”Hyökkäys” –taulullaan. Hautakiven pystytti Oulun Suomalainen Klubi v. 1936.

     Pääsisäänkäynnin  pohjoispuolella on kunnallisneuvos Antti Juneksen (s. 1874, k. 1963) perhehauta. Antti Junes toimi kunnallismiehenä, kansanedustajana useaan otteeseen valtiopäivillä sekä ministerinä.

     Kirkkorakennuksen pohjoispuolella on Suomen sodan n. 2000 sodan rasituksiin Alatornion alueella kuolleen sotilaan muistomerkki. Sen pystytti 1808 – 1809 sodan soturihautojen muistomerkkitoimikunta v. 1962. Vuoden 1918 sodan sankarihauta on kirkon pohjoispuolella. Monumentin reliefi esittää kuolevaa soturia. Sen veisti Suomen Graniitti Tampereella. Muistomerkki vihittiin v. 1921.

     Vuoden 1939 – 1944 sankarihauta-alueen suunnittelija on prof. Yrjö Lindegren ja hänen kuoltuaan prof. Aulis Blomstedt. Kuvanveistäjä Kauko Räike veisti haudalle monumentin, joka esittää enkeliä suojaamassa versovaa elämää. Muistomerkki vihittiin v. 1959.

KIRKKOON TEHTYJÄ KORJAUKSIA

     Varhaisempina aikoina kirkkoja ei lämmitetty. Alatornion kirkkoon hankittiin lämmityslaitteiksi kamiinat vasta v. 1899 suoritettujen korjaustöiden yhteydessä. Suuri korjaus suoritettiin v. 1928 – 1929, jolloin kirkkoon saatiin keskuslämmitys. Pannuhuone sijoitettiin kirkon alle. Korjauksissa uusittiin myös kirkon penkit sekä tehtiin ovien eteen tuulikaapit, jotka ovat vieläkin paikoillaan. Kirkko maalattiin sekä sisältä, että ulkoa. Seurakunnan puolesta rakennustöitä valvoi kirkon taloudenhoitaja Ferdinard Massa. Kirkon katto maalattiin v. 1939. Urakoitsijana oli opettaja Jalmari Puoskari ja töitä valvoi rakennusmestari Martti Massa. Nykyinen, hyvin käytännöllinen sähkölämmitys asennettiin v. 1955.

     Kirkon perusteellinen korjaus ja entisöinti suoritettiin Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimesta v. 1958 – 1959. Töitä valvoivat valtion argeologi Nils Clewe ja rakennuskonservaattori Th. Lindqvist. Käytännöllisen työn suorittivat koristemaalari Fjalar Hermansson ja taiteilija Kauko Välke. Seurakunnan puolesta korjaustöitä valvoi kirkkohallinnon puheenjohtaja Ilmari Massa. Entisöinnissä on pyritty käyttämään uusklassillisen tyylin suosimia värejä, valkoista, helmensinistä ja kultaa.

LOPUKSI

     Alatornion kirkko, uusklassillisen tyylin ylväs edustaja, kohoaa yksinäisenä Pirkkiön saarella halliten laajaa maisemaa. Jo rakennusvaiheensa aikana se herätti alueensa väestön voimaperäiseen yhteistoimintaan myös nykyisen rajan länsipuolella. Sitten valmistuttuaan on tähän Herran temppeliin kokoontunut sukupolvi toisensa jälkeen saamaan lohdutusta murheeseensa ja tuomaan kiitosta osaksi tulleesta myötäkäymisestä. Kun vaeltajan elämä on päättynyt, on hänet saatettu sen juurelle ikuiseen lepoon. – Kirkko on esi-isien meille jättämä kallis perintö, joka velvoittaa meitä siihen liittyviä arvoja kunnioituksella vaalimaan.

KÄYTETYT LÄHTEET:

Painamattomat:

Inventarioita 1826 – 1960, AKA
Kirkonkokousten pöytäkirjoja 1706 – 1819, 1820, AKA
Matinolli, Eero, Turun hiippakunnan paimenmuisto 1721 – 1809 I, Suomen kirkkohis-toriallisen seuran monisteita 1963, VA
Pöytäkirja 30.7.1928, I. Kronqvist, SKA
Suomen sukututkimusseuran kokoelmat, Liminka 1726 – 1800, VA
Svenskt Konstnärlexikonin toimitus, Malmö, antoi titoja Karl Strömbeckistä.
Tarkastuspöytäkirja 10.11.1792, AKA
Tilikirjoja 1794 – 1798, 1800, 1820, AKA

Lyhennykset: AKA =Alatornion kirkon arkisto
SKA =Suomen Kansallismuseon arkisto
VA   =Valtionarkisto

Painetut lähteet:

Airas, Kaarlo,
     Kirkollista elämää ja hengellisiä liikkeitä Tornionjokilaakson alaosilla 1675 – 1809. Suomen    
     kirkkohistoriallisen seuran toimituksia XXIX,
     Helsinki 1931.
Aspelin, J. R.,
     Det kyrkliga konstmåleriets utöfvare i vårt land,
     Finskt museum 1907.
Bergholm, Axel,
     Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja I, Kuopio 1901.
Berling, Ragnar,
     Kyrkstaden i övre Norrland, Kyrkliga, merkantila och
     judiciella funktioner under 1600- och 1700-talen,
     Uppsala 1964.
Beskow, Hans,
     Bidrag till studiet av over Norrlands kyrkor,
     Stoskholm 1952.
Borg, Tyra,
     Guld- och silvermeder I Finland, Deras stämpler och
     arbeten 1373 – 1873, Helsingfors 1935.
Boström, H. J.,
     Tornion pormestarit 1621 12.5.1921, Tornio 1621
     12.5.1921, Oulu 1921.
Boström, H. J.,
     Alatornion ja Tornion kaupungin paimenmuisto Ruotsin
     vallan aikana, SSvk XII, Hel-sinki 1928.
Bygden, Leonard,
     Hernösands Stifts herdaminne, Bidrag till kännedomen
     om prästerskap och kyrkliga förhållanden till tiden
     omkring Luleå stifts utbrytnind, Första delen,
     Uppsala 1923.
Carpelan, Tor,
     Finsk biografisk handbok, Helsinki 1903.
Fjellström, Phebe,
     Lapskt silver, studier över en föremålsgrupp och dess
     ställning inom lapskt kulturliv, Uppsala 1962.
Genealogia Sursilliana, Helsinki 1850.
Halila, Aimo,
     Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi 1721 – 1775, Oulu 1954.
Hela, Martti,
     Vanhojen urkujemme vaiheita, Porvoo 1924.
Hülphers, Abraham,
     Historisk afhadling om musik och instrumenter
     särdeles om orgverks inrättsingen I allmänhet, jemte
     kort beskrifning öfver orkvergen I Sverige, Westerås
     1773.
Klemetti, Heikki,
     Suomalaisia kirkonrakentajia 1600- ja 1700-luvuilla.
     Porvoo 1927.
Lindberg, Carolus,
     Suomen kirkot, Helsinki 1934.
Lindblom, Anders,
     Sveriges konstistoria II delen, Stockholm 1944.
Luukko, Armas,
     Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin keskiaika sekä 1500-luku,
     Pohjoispohjanmaan ja Lapin historia II, Oulu 1954.
Meinander, K. K.,
     Tornion kirkon kaunistelu ja irtaimisto, Tornio 1621
     12.5.1921, Oulu 1921.
Perälä, Väinö,
     Lehtiä Tornion kaupungin historiasta, Tornio 1621
     12.5.1921, Oulu 1921.
Pettersson, Lars,
     Kirkot ja kirkkotaide, Oma Maa, Tietokirja Suomen
     kodeille VI, Porvoo - Helsinki 1959.
Valtionkalenteri, Helsinki 1890.
Åkerblom, Bror,
     K. Vörå församling 1500 – 1800, Historiallinen
     arkisto 1929.

Kuvat:

Helsingin Yliopiston kuvalaitos ottanut valokuvat 2, 3, 4, ja 7 H. Klemetin teoksesta Suomalaisia kirkonrakentajia 1600- ja 1700-luvuilla. Kuvat 1, 8, 9, 11, 12, 13, 14 ja 15 on ottanut Kainulaisen valokuvaamo Tornio.